Digitaalisuus, kuten Wikipedia sen kuvaa
”on datan syöttämisessä, käsittelyssä, siirrossa, tallennuksessa ja esittämisessä käytettävä menetelmä, jossa data esitetään täsmällisinä arvoina, joita on rajallinen määrä. Tavallisin digitaalinen järjestelmä on binäärijärjestelmä”. Digitaalisessa muodossa oleva tieto on siirrettävissä tietoverkkojen kautta.
Digitaalisuus on ollut patologian laboratorioissa jo kymmeniä vuosia. Laboratoriojärjestelmät ovat toimineet potilastietojen ja diagnoosien tallentajana. Laboratoriolaitteiden ohjelmat ovat toimineet tiedon tallentajina, käsittelijänä sekä siirtäneet tietoa digitaalisesti. Digitaalipatologia on siis jo täällä.
Vai onko?
Edistyksellisimmät laboratoriot toimivat digitaalisuus edellä, pyrkien helpottamaan jokapäiväistä toimintaa. Näytteet saapuvat laboratorioon viivakoodillisissa purkeissa, kudosblokit viivakoodataan, näytelasit saadaan blokin viivakoodista tulostettua. Laitteistot kykenevät tunnistamaan näytteen viivakoodin perusteella, värjäysten tiedot välittyvät laboratoriojärjestelmään. Ei enää paperisia lähetteitä. Patologit lukevat viivakoodin lasilta tunnistaen näytteen laboratoriojärjestelmän avulla. Nämä ja useat muut digitaalisuuteen liittyvät toiminnot tukevat ja helpottavat laboratorion toimintaa. Tehokkuus ja näyteturvallisuus saadaan kaupan päälle.
Patologi, mikroskooppi ja kamera luovat tämän päivän arkidigitaalisuuden. Näytelasilta patologin ottamat kuvat tallentuvat paikalliseen työasemaan, parhaimmillaan palvelimen kansioon. Tehotonta ja työlästä? Koko näytelasien muuttaminen digitaaliseen muotoon ja niiden katselu monitorilta on alkutekijöissä diagnostisessa toiminnassa Suomessa. Muutosta on luvassa, useammat sairaanhoitopiirit ovat aloittamassa digitaalilasiprojekteja pyrkimyksenä saavuttaa laajempi digitaalinen diagnostinen toimintaympäristö.
Millaisella tekniikalla?
Uusimman sukupolven skannerit tuottavat jo 4K tasoista kuvamateriaalia, täysin automaattisesti ja haluttuun kuvaformaattiin mm. DICOM. Laitteiden edellytykset laadukkaaseen diagnostisen vaatimustason massaskannaukseen ovat olemassa, läpimenoprosentti ensimmäisellä skannauksella huitelee 97 %:ssa. Laitteiden teknologia ei ole esteenä digitaalisuuden kasvulle.
Digitaaliset kuvat tarvitsevat myös konkreettisen säilytyspaikan ja hallintaohjelmiston. Hallintaohjelmistojen tarkoitus on ylläpitää ja säilyttää, sekä tuottaa kuva katseltavaan muotoon monitorille. Laboratorio-ohjelmistot toimivat linkkinä hallintaohjelmistojen sekä käyttäjien välillä, mahdollistaen vaivattoman yhteyden digitaalisen kuvan siirrolle käyttäjän monitorille. Uusimmat versiot laboratorio-ohjelmistoista ovat viimein mahdollistaneet sujuvan integraation sekä yksinkertaisen graafisen liittymän digitaalisuuden tarpeisiin. Taloudellisen pullonkaulan muodostaa digitaalisten kuvien määrällisesti vaativa tallennuskapasiteetti ja sen käypähinta. Radiologisten kuvien varastointi vaatii murto-osa patologian kuvien tarvitsemasta kapasiteetista.
Vauhdilla alkuun?
Ensivaiheen digitaalilasijärjestelmien käyttöönotto on toiminut tutustumisen periaatteella. On pyritty katsomaan tulevaisuuteen, tietämättä mitä se konkretia on. Järjestelmät ja skannerit eivät ole olleet tasolla, jota vaaditaan diagnostiselta laadulta. Käytännön työmäärä on jopa yllättänyt. On maksettu oppirahoja. Tieto on lisääntynyt, nykyiset digitaalipatologian suunnitelmat on rakennettu tähtäimenä päästä 100 % digitaaliseksi asteittain. Suunnitelma on hyvä! Järjestelmät mitoitetaan täyden toiminnan mukaan ja instrumentit hankitaan portaittain. Järjestelmien avoimuus ja joustavuus ovat tärkeitä, luodaan integraatiot vain ydintoiminnan ympärille, näin varmistetaan integraatioiden toimivuus.
Kuinka työ tehdään?
Automaatio on lisääntynyt perinteisesti paljon käsityötä vaativassa patologian laboratoriossa. Edelleen kädenjälki näkyy vahvasti työssä ja on laadun tae. Automaatio helpottaa työn organisointia ja mahdollistaa yhä vaativamman yksilöllisen diagnostiikan toteuttamista.
Uudet skannerit tekevät työn, automaattisesti. Tarvitaan vain lasien siirto värjäyskelkkoineen suoraan skanneriin ja pois. Jakaminen tapahtuu digitaalisesti. Tuottaessaan laadukasta kuvamateriaalia tarvitaan laaduntarkastusta. Sisäiset laaduntarkistusalgoritmit ovat kehittyneet skannereissa, mutta edelleen ihmissilmää silti tarvitaan.
Maksaako vaivan?
Naapurimaan patologian digitalisointi käynnistyi useita vuosia sitten pienempien laboratorioiden työntekijäpulan vuoksi. Digitalisointi auttoi säilyttämään leikkaustoimintaa ja vähensi potilaiden tarvetta liikkua, sekä lisäsi tasa-arvoa. Useimpien projektien rahoittajana toimi maan akatemia. Toinen merkittävä peruste naapurimaan digitaalisuuden aloittamiselle oli ergonomia. Hyötyjinä olivat siis sekä työntekijät että potilaat!
Laboratorioiden yhdistymisten myötä Suomessa digitaalisuuden tarve osittain kasvaa. Näytteet liikkuvat, eivät potilaat. Liikkuvista näytteistä voidaan suurempi osa siirtää digitaalisesti, hyötyjinä potilaat.
Digitaalisten lasien katsominen on lähes yhtä nopeaa kuin perinteinen mikroskopointi. Oletettavaa on, että käytännön menetelmien parantuminen ja rutinointuminen katsomisessa nopeutuu ajan myötä. Taloudellisesti ratkaisevaa on myös kuva-analyysiohjelmien käyttäminen rutiinisti. Perinteiset ja oppivat kuva-analyysiohjelmistot tulevat edistämään diagnostiikkaa. Näytteen esitarkastus analyysiohjelmalla ennen patologille saapumista nopeuttaa toimintaa. Ohjelmia on saatavilla, käytäntö vielä etsii toimintamallia.
Herättikö kirjoitukseni ajatuksia? Mitä mieltä sinä olet? Ota yhteyttä ja jutellaan lisää.
Ps. Digipatologian markkinajohtajalta Leica Biosystemsilta on tullut tänä keväänä uutuus (Aperio GT 450 DX), johon voit tutustua katsomalla seuraavan videon.
